NOVA-alkeiskoulutuksen suoritukset
NOVA-koulutusohjelmassa oppilaalle annetaan henkilökohtaista koulutusta. Tasokoulutus koostuu kahdeksasta erilaisesta tasosta. Jokaisella tasohypyllä on mukana vähintään yksi novahyppymestari. Tasolla 8 hyppymestari seuraa suorituksesi koneesta. Tasokoulutuksessa edetään omaa tahtia. Jokaisella hypyllä hyödynnetään edellisten tasojen osaamista, joten oppilaan on suoritettava kukin taso hyväksytysti ennen etenemistä.
Oppilaan on saavutettava välttämättömät oppimistavoitteet hyväksytysti päästäkseen seuraavalle tasolle. Jos ensimmäisen hypyn koulutuksesta on kulunut jonkin aikaa eikä sitä jostain syystä ole hypätty, koulutus on annettava uudelleen.
Vapaapudotus NOVA-hypyillä
Ulos hypätessä taivuta lantiosta, siirrä kädet ja jalat oikeaan asentoon ja pidä katse ylhäällä niin kauan kuin mahdollista. Pyri rentoutumaan puhaltamalla ulos hengittäessä suun kautta ja pidä leuka ylhäällä. Kuvittele puskevasi lantiota ilman halki.
Tarkkailukehä
Laskettuasi 105:een aloita ja suorita omatoimisesti tarkkailukehä:
MAA
- Siirrä katseesi horisonttiin. Valitse jokin iso ja helposti löydettävä kiintopiste.
MITTARI
- Pidä taivutus, siirrä katseesi mittariin ja lue lukema.
KORKEUS (VV-HM, varavarjon puoleinen hyppymestari)
- Katso vasemmalla puolella olevaa hyppymestaria käsivarren alta ja sano hänelle korkeusmittarin lukema. Hyppymestari voi tässä vaiheessa korjata asentoasi käsimerkein. Jos asennossa ei ole mitään korjattavaa, saat OK-käsimerkin (peukalo ylös). Älä jatka tarkkailukehää ennen kuin olet saanut OK-käsimerkin!
KORKEUS (PV-HM, päävarjon puoleinen hyppymestari)
- Katso oikealla puolella olevaa hyppymestaria käsivarren alta ja suorita sama toimenpide kuin edellä. Jos kaikki on kunnossa saat OK-käsimerkin. Älä jatka tarkkailukehää ennen kuin olet saanut OK-käsimerkin!
Tarkkailukehän avulla säilytät tietoisuuden korkeudesta ja suunnasta.
Harjoitusveto
Aloita itsenäisesti, mutta jos näet harjoitusveto-käsimerkin, se merkitsee harjoitusvedon aloittamista. Toimi rytmikkäästi ja sano toimenpiteet ääneen.
TAIVUTA
Työnnä lantiota alaspäin / varmista taivutus.
Taivutus säilyy ja leuka pysyy ylhäällä koko harjoitusvedon ajan.
TARTU
Pidä katse ylhäällä. Siirrä vasen käsi otsan korkeudelle, niin että näet peukalosi. Siirrä oikea kätesi päävarjon avauskahvalle kämmen auki. Käsien liikkeiden on tapahduttava symmetrisesti, samalla tasolla ja yhdenaikaisesti. Vain kädet liikkuvat. Pään tai muun vartalon asento ei muutu.
Kosketa kahvaa kämmenellä ja paina mieleesi kahvan paikka. On tärkeää tuntea selvästi, missä se on.
VEDÄ
- Palauta kädet alkuperäiseen asentoon symmetrisesti ja yhdenaikaisesti. Vain kädet liikkuvat. Pään tai muun vartalon asento ei muutu. Huom! Kyseessä on harjoitusveto, joten älä vedä oikeasti.
Varjon avaus
Ensimmäisellä hypylläsi aloitat avaustoimenpiteet 1600 metrin korkeudessa. Näytä ensin avausmerkki, jolla ilmoitat muille avaavasi varjosi, eli heilauta käsiäsi ristiin pääsi edessä. Avausmerkin jälkeen aloitat rauhallisesti ja täsmällisesti avaustoimenpiteet. Avaus tehdään samalla tavalla kuin harjoitusveto. Erona on vain se, että apuvarjon kahvasta tartutaan kunnolla kiinni ja apuvarjo heitetään reippaasti ilmavirtaan. Varjon ei siis pidä olla auki heti 1600 metrissä.
TAIVUTA – TARTU – VEDÄ
Tämän jälkeen laske ääneen 101, 102…105, jonka jälkeen tarkistat varjon ja suoritat mahdolliset selvitystoimenpiteet. Mikäli varjo ei selviä tai ei lennä, tee varavarjotoimenpiteet. Tasoilla 1–2 VV-HM pitää sinusta kiinni varjon avautumiseen asti ja tasoilla 3–7 HM varmistaa avautumisen.
Taso 1 – tottuminen vapaapudotukseen
Kaksi novahyppymestaria, kolmella ensimmäisellä hypyllä radio.
Jos näet vain yhden hyppymestarin, seuraa hänen ohjeitaan ja jatka hyppysuoritusta normaalisti ohjelman mukaan. Tasoilla 1 ja 2 et saa olla yksin vapaapudotuksessa. Jos et näe kumpaakaan hyppymestaria, avaa varjo välittömästi eli TAIVUTA–TARTU–VEDÄ 101...105 ja tarkista varjo.
Oppilaan toiminta
Harjoittele 1. tason kulku (ja myöhemmin kaikki muut tasot) mahdollisimman hyvin etukäteen, sillä se helpottaa ja nopeuttaa huomattavasti oppimistasi.
Ensimmäiseen hyppyysi valmistautuminen
Näytä miten koneen ovelle siirrytään hyppyasentoon.
Esitä oikea hallittu uloshyppy mukaan lukien laskeminen.
Käy läpi ja harjoittele suunniteltu hyppy kohta kohdalta.
Harjoittele harjoitusvetoa samalla tavalla kuin oikeaa avausliikettä.
a. TAIVUTA taivutus säilyy. Katse eteenpäin leuka ylhäällä.
b. TARTU säilytä taivutus, kun siirrät samanaikaisesti oikean käden kämmen auki päävarjon avauskahvalle ja vasemman käden otsan korkeudelle niin, että näet peukalosi. Paina tarkasti mieleesi kahvan paikka. Molemmat kädet pysyvät samassa tasossa. Vain kädet liikkuvat, ei pää eikä muu vartalon osa. Katse eteenpäin leuka ylhäällä.
c. VEDÄ palauta kädet alkuperäiseen asentoon symmetrisesti sekä yhdenaikaisesti, katse eteenpäin ja leuka ylhäällä. Vain kädet liikkuvat, pään tai muun vartalon asento ei muutu lainkaan. HUOM. Tämä on harjoitusveto, joten älä vedä oikeasti.
Harjoittele toimenpiteitä lennon ja hypyn aikana sattuvien vaaratilanteiden varalta.
Katso maatuulen suunta tuulipussista ja kuvaile oikeat ohjauskuviot.
Näytä oikea alastulo- ja kaatumisasento.
Kertaa käsimerkit.
Oppimistavoitteet
Jokaisella tasolla on omat oppimistavoitteet, joiden mukaan arvioidaan oppimisesi, sekä se, pääsetkö seuraavalle tasolle. Tutustu oppimistavoitteisiin tarkasti HM:n kanssa.
Stabiilin vapaapudotusasennon löytäminen viimeistään 10 sekuntia ennen avauskorkeutta.
Korkeuden tarkkailu.
Avaustoimenpiteet 1600 m (± 300 m) ja avaus.
Hyppylennolla
- Katso laskeutumisalue ja oikea laskeutumissuunta yli 600 m:n korkeudessa. Hyppymestari kysyy tärkeitä korkeuksia.
- Hyppymestari kysyy hypyn avainkohdat.
Hypyn kulku
2700–4000 m | Rento taivutettu UH |
---|---|
Tarkkailukehä | |
3 harjoitusvetoa | |
Tarkkailukehä | |
MAA - MITTARI | |
1600 m | Avaustoimenpiteet ja avaus |
Taso 2 – asennon hallinta
Kaksi novahyppymestaria, kolmella ensimmäisellä hypyllä radio. Oppilaan on saavutettava välttämättömät oppimistavoitteet hyväksytysti päästäkseen seuraavalle tasolle.
Oppilaan toiminta
Käy läpi tasolla I opitut tiedot ja taidot.
Harjoittele stabiilia asentoa esimerkiksi rullalaudoilla.
Harjoittele kaikkia vapaassa tehtäviä liikkeitä kuten aikaisemmilla kerroilla.
Harjoittele harjoitusvetoa, kuten oikeaa avausta.
Näytä maalialue ja käy läpi ennalta suunniteltu ohjauskuvio.
Käytä mielikuvaharjoittelua valmistautuessasi hyppyyn.
Osallistu itse aikaisempaa enemmän varusteiden tarkistukseen ja sovittamiseen.
Itsenäisempi, turvallinen varjon ohjailu.
Oppimistavoitteet
Stabiili vapaapudotusasento viimeistään 10 sekuntia uloshypyn jälkeen.
Stabiilin vapaapudotusasennon säilyttäminen koko hypyn ajan, sisältäen jalkojen hallinnan.
Avaustoimenpiteet 1600 m (± 300 m) ja itsenäinen avaus.
Hyppylennolla
Toista kaikki aikaisemmin opetetut toimenpiteet lennon aikana.
Käytä rentouttavaa hengitystekniikkaa (hengitä hitaasti sisään, pidätä hetkisen ja rentoudu uloshengittäessäsi).
Näytä maamerkkejä ja osoita avauskorkeus hyppymestareille.
Hypyn kulku
2700–4000 m | Rento, taivutettu uloshyppy |
---|---|
Tarkkailukehä | |
Harjoitusvetoja kunnes OK | |
MAA, MITTARI, TAIVUTA, JALAT, RENTOUTA | |
Liike eteenpäin | |
MAA, MITTARI, TAIVUTA, JALAT, RENTOUTA | |
90° vasen | |
MAA, MITTARI, TAIVUTA, JALAT, RENTOUTA | |
90° oikea | |
MAA, MITTARI, TAIVUTA, JALAT, RENTOUTA | |
1600 m | Avaustoimenpiteet ja avaus. |
Taso 3 – stabiili vapaapudotus
Kaksi novahyppymestaria, kolmella ensimmäisellä hypyllä radio.
Oppilaan on saavutettava välttämättömät oppimistavoitteet hyväksytysti päästäkseen seuraavalle tasolle.
Jos tasoilla 3–7 et näe kumpaakaan hyppymestaria, voit jatkaa hyppyä, mikäli kaikki alla olevat ehdot täyttyvät:
- Tiedät korkeutesi.
- Et pyöri mihinkään suuntaan.
- Et ole selälläsi.
- Tilanne tuntuu kaiken kaikkiaan olevan hallinnassa.
Tarkkaile korkeutta koko ajan n. 5 s välein (MAA, MITTARI, TAIVUTA, JALAT, RENTOUTA) ja tason mukaisessa korkeudessa tee avausmerkki ja avaa päävarjo normaalisti. Älä tee muita suorituksia.
Jos et avauksessa löydä päävarjon kahvaa, yritä toisen kerran, mutta jos et löydä kahvaa, tee varavarjotoimenpiteet.
Jos et avauksessa jaksa vetää päävarjon kahvasta (tiukka kahva), yritä toisen kerran, mutta jos et silloinkaan saa varjoa auki, tee varavarjotoimenpiteet.
Oppilaan toiminta
Kuvaile ja esitä käytännössä tiedot ja taidot, jotka on opittu aikaisempien hyppyjen yhteydessä.
Harjoittele ilmatilan tarkastamista HM:n avustuksella.
Harjoittele maassa tekniikkaa, jolla käännyt tarvittaessa selältään oikein päin.
Näytä millä tekniikalla suunta säilytetään vapaapudotuksessa.
Keskity hyppyyn ja rentoudu. Mieti, millainen on hyvä stabiili asento ja harjoittele sitä.
Käy läpi hypyn kulku ja harjoittele sitä käytännössä.
Oppimistavoitteet
Ilmatilan tarkastus ennen uloshyppyä.
Stabiili itsenäinen vapaapudotus viimeistään 5 sekuntia uloshypyn jälkeen.
Tarkoituksettomien käännösten pysäyttäminen.
Avaustoimenpiteet 1600 m (± 150 m), stabiili itsenäinen avustamaton avaus ilman HM:n otetta oppilaasta.
Itsenäinen, turvallinen varjon ohjailu.
Hyppylennolla
Toista aiemmin opitut toimenpiteet.
Käytä rentouttavaa hengitystekniikkaa ja positiivisia mielikuvia.
Katso HM:n johdolla lentokenttää ja ilmatilaa ovella ennen uloshyppyä.
Ohjailu ja laskeutuminen
Toimi kuten edellisillä hypyillä, mutta tee kaikki entistä tarkemmin.
Seisontalaskua saa yrittää (mutta pidä aina hyvä alastuloasento).
Hypyn kulku
2700–4000 m | Rento taivutettu UH |
---|---|
Tarkkailukehä | |
Harjoitusvetoja kunnes OK | |
Stabiili itsenäinen vapaapudotus | |
MAA, MITTARI, TAIVUTA, JALAT, RENTOUTA | |
1600 m | Avaustoimenpiteet ja avaus. |
Taso 4 – käännökset 90°
Yksi novahyppymestari.
Oppilaan on saavutettava välttämättömät oppimistavoitteet hyväksytysti päästäkseen seuraavalle tasolle.
Oppilaan toiminta
Osaat tehdä varusteiden tarkastuksen maassa ja ennen koneelle menoa. ([laskuvarjokalusto-ja-hyppyvarusteet-3x3-tarkastus] s.)
Harjoittele koko hyppytapahtuman kulku käytännössä.
Tarkista ilmatila ja pilvet ennen uloshyppyä ja huomioi riittävä exit-väli edelliseen ryhmään.
Tarkista varusteet ennen UH:ta. ([laskuvarjokalusto-ja-hyppyvarusteet-3x3-tarkastus] s.)
Oppimistavoitteet
Ilmatilan ja pilvien tarkistus ja exit-väli.
Omien varusteiden tarkastus (maassa ja koneessa).
Stabiili vapaapudotusasento.
Vähintään kaksi hallittua 90° käännöstä (± 20°).
Avaustoimenpiteet 1500 m (± 150 m), stabiili itsenäinen avustamaton avaus.
Hyppylennolla
Toimi lennon aikana aikaisemmin opetettujen toimenpiteiden mukaisesti.
Tarkista ilmatila ja pilvet sekä huomioi riittävä exit-väli edelliseen ryhmään.
Ohjailu ja laskeutuminen
Toimi aiemmin opitulla tavalla.
Pyri laskeutumaan korkeintaan 50 metrin päähän kohteesta mahdollisimman vähin ohjein.
Hypyn kulku
2700–4000 m | Rento taivutettu UH |
---|---|
Tarkkailukehä (HM siirtyy oppilaan eteen) | |
Lupa käännökseen (oppilas nyökkää HM:lle, HM vastaa nyökkäämällä) | |
90° vasen | |
MAA, MITTARI, TAIVUTA, JALAT, RENTOUTA | |
90° oikea | |
MAA, MITTARI, TAIVUTA, JALAT, RENTOUTA | |
2000 m | Ei käännöksiä |
MAA, MITTARI, TAIVUTA, JALAT, RENTOUTA | |
1500 m | Avaustoimenpiteet ja avaus |
Taso 5 – käännökset 360°
Yksi novahyppymestari.
Oppilaan on saavutettava välttämättömät oppimistavoitteet hyväksytysti päästäkseen seuraavalle tasolle.
Oppilaan toiminta
Näytä, että osaat oikeaoppisesti tarkastaa ja säätää varusteet.
Harjoittele koko hyppytapahtuman kulku käytännössä.
Tarkistat ilmatilan, pilvet ja huomioit exit-välin.
Tarkastat automaattisesti itse varusteet ennen uloshyppyä. ([laskuvarjokalusto-ja-hyppyvarusteet-3x3-tarkastus] s.)
Oppimistavoitteet
Vähintään kaksi hallittua 360° käännöstä (± 45°).
Yhä stabiilimpi vapaapudotus.
Avaustoimenpiteet 1500 m (± 150 m), stabiili suunnassa pysyvä itsenäinen avustamaton avaus.
Tee varjon varassa 90° käännöksiä takimmaisista kantohihnoista puolijarrut kiinni sekä avattuina.
Hyppylennolla
Tarkistat ilmatilan, pilvet ja huomioit exit-välin.
Tarkastat itse varusteet ennen uloshyppyä.
Ohjailu ja laskeutuminen
Tee 90° käännöksiä kantohihnoista puolijarrut kiinni sekä avattuina.
Pyri laskeutumaan enintään 50 metrin päähän kohteesta.
Muista oikea lähestymis- ja laskeutumistekniikka.
Hypyn kulku
2700–4000 m | Rento taivutettu UH |
---|---|
Tarkkailukehä (HM siirtyy oppilaan eteen) | |
Lupa käännökseen (oppilas nyökkää HM:lle, HM vastaa nyökkäämällä) | |
360° vasen | |
MAA, MITTARI, TAIVUTA, JALAT, RENTOUTA | |
360° oikea | |
MAA, MITTARI, TAIVUTA, JALAT, RENTOUTA | |
2000 m | Ei käännöksiä |
MAA, MITTARI, TAIVUTA, JALAT, RENTOUTA | |
1500 m | Avaustoimenpiteet ja avaus. |
Taso 6 – irtiuloshyppy
Yksi novahyppymestari.
Oppilaan on saavutettava välttämättömät oppimistavoitteet hyväksytysti päästäkseen seuraavalle tasolle.
Oppilaan toiminta
Toista aikaisemmilla tasoilla opitut asiat.
Harjoittele suoran uloshypyn asentoa ja tekniikkaa.
Harjoittele takavoltin tekniikkaa ja stabiloimista.
Oppimistavoitteet
Itsenäinen, avustamaton uloshyppy.
Asennon stabilointi epästabiilista viidessä sekunnissa.
Avaustoimenpiteet 1400 m (± 150 m) ja avaus.
Oikeaoppiset lähestymis- ja laskeutumiskuviot.
Hyppylennolla
Käy uudelleen lävitse toiminta kuten kaikilla aikaisemmilla tasoilla.
Ilmatilan tarkistus, pilvet, exit-välin huomioiminen.
Tee stabiili, suora uloshyppy ilman HM:n apua.
Ohjailu ja laskeutuminen
Pyri laskeutumaan korkeintaan 25 metrin päähän määrätyn alastuloalueen keskustasta.
Tee oikeaoppiset lähestymis- ja laskeutumiskuviot.
Hypyn kulku
2700–4000 m | Suora uloshyppy |
---|---|
MAA, MITTARI, TAIVUTA, JALAT, RENTOUTA | |
Tynnyri | |
MAA, MITTARI, TAIVUTA, JALAT, RENTOUTA | |
Takavoltti | |
MAA, MITTARI, TAIVUTA, JALAT, RENTOUTA | |
2000 m | Lentokentän paikallistaminen ja keskittyminen avaustoimenpiteisiin |
MAA, MITTARI, TAIVUTA, JALAT, RENTOUTA | |
1400 m | Avaustoimenpiteet ja avaus. |
Taso 7 – puolisarja
Yksi novahyppymestari.
Tämä on viimeinen tasohyppysi, jolla hyppymestari hyppää kanssasi. Tällä tasolla sinun tulisi toimia mahdollisimman itsenäisesti ja osoittaa hallitsevasi hyppäämiseen liittyvät turvallisuustekijät, kuten stabiili vapaapudotus ja varjon avaus, sekä ohjaaminen.
Oppilaan toiminta
Harjoittele sukellusuloshypyn asentoa ja tekniikkaa.
Harjoittele etuvoltin tekniikkaa.
Oppimistavoitteet
Tarkista ilmatila, pilvet, huomioi exit-väli.
Sukellusuloshyppy josta stabiili asento viidessä sekunnissa.
Asennon stabilointi suoritusten aikana viidessä sekunnissa.
Avaustoimenpiteet 1400 m (± 150 m) ja avaus.
Turvallinen varjon käsittely.
Hyppylennolla
Tarkista ilmatila, pilvet ja huomioi exit-väli.
Tarkista omat varusteesi.
Ohjailu ja laskeutuminen
Pyri laskeutumaan korkeintaan 25 metrin päähän määrätyn alastuloalueen keskustasta.
Näytä, miten ohjaat varjoasi turvallisesti.
Hypyn kulku
2700–4000 m | Sukellusuloshyppy |
---|---|
MAA, MITTARI, TAIVUTA, JALAT, RENTOUTA | |
Etuvoltti | |
MAA, MITTARI, TAIVUTA, JALAT, RENTOUTA | |
Takavoltti | |
MAA, MITTARI, TAIVUTA, JALAT, RENTOUTA | |
360° Vasen / Oikea | |
2000 m | Lentokentän paikallistaminen ja keskittyminen avaustoimenpiteisiin |
MAA, MITTARI, TAIVUTA, JALAT, RENTOUTA | |
1400 m | Avaustoimenpiteet ja avaus. |
Taso 8 – 15” lyhyt vapaa
Yksi novahyppymestari koneessa.
Tämä on alkeiskoulutuksen viimeinen hyppy ja ensimmäinen hyppysi matalammasta hyppykorkeudesta. Hyppymestari ei enää hyppää mukanasi.
Oppilaan toiminta
Toista tasokoulutuksessa oppimasi asiat: irtiuloshyppy eli suora uloshyppy, asennon stabilointi uloshypyn jälkeen, korkeuden tarkkailu ja stabiili avaus.
Oppimistavoitteet
Tarkista uloshyppypaikka, ilmatila, pilvet ja huomioi exit-väli.
Suora uloshyppy.
15” vapaapudotus koko ajan korkeutta tarkkaillen.
Avaustoimenpiteet 1400 m ja avaus.
Hyppylennolla
Tarkista omat varusteesi.
Tarkista uloshyppypaikka, ilmatila, pilvet ja huomioi exit-väli.
Ohjailu ja laskeutuminen
Pyri laskeutumaan korkeintaan 25 metrin päähän määrätyn alastuloalueen keskustasta.
Näytä, miten ohjaat varjoasi turvallisesti.
Hypyn kulku
1800–2500 m | Suora uloshyppy |
---|---|
Mittari | |
1400 m | Avausmerkki ja avaus. |