Omiin varusteisiin siirtyminen

Laskuvarjot ja niiden suorituskyky kehittyvät jatkuvasti. Oppilasvarjot on kuitenkin kautta aikojen suunniteltu käyttövarmoiksi ja virheitä anteeksiantaviksi lentolaitteiksi. 1970-luvulla oppilaat hyppäsivät alkeispallovarjoilla. 1980-luvulla oppilaat käyttivät tehovarjoja ja kokeneemmat hyppääjät liitovarjoja. 1990-luvun alussa oppilasvarjoissa siirryttiin F-111-kankaisiin sekä suuriin, korkeaprofiilisiin varjoihin kuten Manta ja Raider. 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa alettiin käyttää ZP-kankaisia, lievästi elliptisiä oppilasvarjoja (esimerkiksi Navigator ja Skymaster). Ne ovat kevyempiä ohjata ja säilyttävät lento-ominaisuutensa pidempään kuin edeltäjänsä.

Kelpoisuushyppääjien käyttämät varjot ovat vuosien kuluessa kehittyneet nopeammin kuin oppilasvarjot. Käytetyt siipikuormat ovat kasvaneet ja varjomallit kehittyneet jatkuvasti. Monelle jo siirtymä oppilasvarjosta omaan varjoon voi olla melko suuri. On hyvä muistaa, että suuremmalla siipikuormalla lentäminen vaatii paljon keskittymistä turvallisen lentämisen opetteluun.

Hyppääjän on osattava valita varjonsa ominaisuudet omien kykyjensä, harrastamansa lajin ja hyppy-ympäristönsä mukaan. Varjolla lentämisen tulee olla mukavaa ja turvallista sekä itselle että muille ilmassa oleville. Lisäksi hyppääjän tulee olla ymmärtää oman varjonsa ominaisuudet erilaisissa tilanteissa. Siksi onkin tärkeää tutustua tämän oppaan osaan Kuvunkäsittelyopas, kun siirrytään oppilaskalustosta nopeampiin varjoihin.

Laskuvarjoja koskevat kokemusrajat

Jatkokoulutuksessa oleva oppilas voi saada koulutuspäälliköltä tai apulaiskoulutuspäälliköltä luvan käyttää omia varusteitaan ja laskuvarjoaan. SIL ylläpitää luetteloja, joista ilmenee, mitkä varjomallit ovat soveltuvia

• alkeis- ja peruskoulutuksessa oppilaiden käyttöön
• jatkokoulutuksessa oppilaiden käyttöön (koulutuspäällikön/apulaiskoulutuspäällikön suostumuksella)
• itsenäisille lisenssihyppääjille.

SIL on määritellyt hyppääjille siipikuormarajat (katso siipikuorman määrittely) kokemuksen mukaan seuraavasti:

• alkeis- ja peruskoulutusvaihe < 1,1 lbs/ft²
• jatkokoulutusvaihe sekä A- ja B-lisenssit < 1,34 lbs/ft².

Laskuvarjotoimikunta suosittelee jatkokoulutusvaiheen oppilaille ja ensimmäistä varjoaan hankkiville hyppääjille korkeintaan 1,1 siipikuormaa.

Kelpoisuushyppääjien käytössä olevien varjojen erot oppilasvarjoihin ovat seuraavia:

• pienempiä, suurempi siipikuorma ⇒ suurempi nopeus alas- ja eteenpäin, kasvanut vajaatoimintaherkkyys, suurempi sakkausnopeus ⇒ vaativat suurempaa tarkkuutta ja reaktionopeutta
• siipiprofiililtaan ja muodoltaan suorituskykyisempiä ⇒ parempi liitosuhde, suurempi nopeus ja käännösherkkyys
• ohuet microline-punokset ⇒ välittävät avausnykäyksen voimakkaammin, kuluvat nopeammin, vaaralliset törmättäessä varjon varassa
• lisävarusteet (tukahdutettava slider ja tukahtuva apuvarjo) vaativat huolellisuutta pakkaamisessa ja lentämisessä.

Muut varusteet

AAD (Automatic Activation Device), varavarjon automaattilaukaisin on oppilasvarjoissa sekä A- ja B-lisenssin hyppääjillä pakollinen varuste. Se on nykyään vakiovaruste lähes kaikissa uusissa Suomeen tilattavissa varjopaketeissa. AAD:n käyttö kaikessa hyppäämisessä on erittäin suositeltavaa.

Nopeimmilla varjoilla on hetkellisesti saavutettu pystynopeuksia, jotka ylittävät AAD:n virittymiskynnyksen (esimerkiksi expert-Cypresilla 35 m/s). AAD:n aktivoituminen vauhditetussa laskeutumisessa ei kuitenkaan ole mahdollista kuin suurilla siipikuormilla. AAD on pelastanut maailmalla jo tuhansia hyppääjiä. SIL on luetteloinut Suomessa käyttöön soveltuvat automaattilaukaisimet.

RSL (Reserve Static Line) tarkoittaa varavarjon pakkolaukaisuhihnaa. Sen tarkoituksena on avata varavarjon reppu päävarjon irrottua valjaista. Järjestelmä liittää päävarjon kantohihnan ja varavarjon aukaisujärjestelmän yhteen. RSL on hyvä apuväline, joka voi pelastaa hengen esimerkiksi matalan päävarjon irtipäästön jälkeen. Oppilasvarjoissa sekä A- ja B-lisenssihyppääjillä RSL on pakollinen varuste.

RSL-järjestelmää kehittyneempi on päävarjoavusteinen varavarjon avausjärjestelmä, MARD (Main assisted reserve deployment). MARD-järjestelmässä irti päästetty avautunut päävarjo aukaisee varavarjon repun ja vetää varavarjon sisäpussin ulos repusta. Tämä nopeuttaa varavarjon avautumista. Jos päävarjo on repussa, varavarjon pakkolaukaisuhihnaan ei tule vetoa ja varavarjo on avattava vetämällä kahvasta. MARD-järjestelmät ovat valmistajakohtaisia (esim. DRD, Reserve boost, Skyhook, Air Anchor ja Trap System), eikä niitä välttämättä ole saatavilla kaikkiin valjaisiin. Varavarjon pakkolaukaisuhihnan tulee olla kytkettynä, jotta järjestelmä voi toimia.

Kypärän/suojapäähineen käyttö on pakollista D-lisenssiin asti. Myös D-lisenssihyppääjät käyttävät yleensä hypätessään kovaa kypärää. Jos myöhemmin A-lisenssin saatuasi alat harjoitella nopeita laskeutumisia, käytä aina kovaa kypärää.

Sopivan kypärän valintaan vaikuttaa esimerkiksi hyppylaji. Avokypärä mahdollistaa hieman laajemman näkökentän, mutta integraalikypärä suojaa mahdollisessa törmäyksessä myös hyppääjän leukaa ja kasvoja. Integraalikypärää käyttäessä kannattaa huomioida, että suljettu visiiri voi välillä huurtua. Visiirin avaamista ja sulkemista on syytä harjoitella etukäteen. Esimerkiksi tavallista paksummat käsineet voivat vaikeuttaa visiirin avaamista kuvun varassa.

Useimmat hyppääjät käyttävät käsikorkeusmittaria. Mittarin voi sijoittaa kuitenkin myös muualle kuin ranteeseen. Analogisen korkeusmittarin voi esimerkiksi kiinnittää rintahihnaan. Digitaalista, numeronäyttöistä mittaria voi puolestaan käyttää reiteen tai käsivarteen kiinnitettynä. Tärkeintä mittarin käytössä on se, että käytetään aina samassa paikassa olevaa mittaria ja opetellaan lukemaan visuaalista mittaria kaikissa lentoasennoissa sekä kuvun varassa.

Monet hyppääjät käyttävät visuaalisen mittarin lisäksi äänikorkeusmittaria. Niissä on usein 2–3 säädettävää hälytysrajaa, jotka hyppääjä voi asettaa haluamiinsa korkeuksiin. Äänikorkeusmittarit voivat myös tallentaa tietoa esimerkiksi hyppykorkeudesta, vapaapudotusajasta ja -nopeudesta sekä avauskorkeudesta.

Äänikorkeusmittarit ovat hyvin luotettavia ja ne ovat hyödyllisiä lisävarusteita lähes kaikessa hyppäämisessä. Äänikorkeusmittari on kuitenkin vain varmistusväline, korkeutta on jokaisella hypyllä tarkkailtava myös visuaalisesta mittarista.

Korkeusmittarit ovat kaiken kaikkiaan hyvin luotettavia laitteita, mutta korjaus, huolto sekä paristojen vaihto takaavat mittarin toimivuuden. Mittarit on syytä huollattaa aina asiantuntijalla.

Kameran kanssa hyppääminen on yleistynyt huomattavasti kameroiden koon pienentyessä ja hintojen halventuessa. Tällä hetkellä kameran kanssa hyppäämiseen vaaditaan C-lisenssi, mutta aina ennen kuvaushyppäämisen aloittamista on keskusteltava kerhon turvallisuuspäällikön sekä kokeneiden kuvaushyppääjien kanssa tarvittavista taidoista sekä kamerakypärän rakentelusta. Turvallinen kuvaushyppääminen vaatii huomattavaa paneutumista asiaan niin tiedollisesti kuin taidollisestikin. Äänikorkeusmittarin käyttäminen kuvaushypyillä on erittäin suositeltavaa.

Liki jokaiseen hyppylajiin on olemassa erityisesti siihen lajiin suunniteltuja haalareita. FS-haalareissa on tyypillisesti grippejä otteiden ottamisen helpottamiseksi sekä useimmiten bootit liu’un sekä jalkatyöskentelyn tehostamiseksi. Freehyppääjät suosivat haalareita, jotka soveltuvat eri asennoissa lentämiseen. Jos käytät aluksi hyppyasuna housuja ja paitaa, varmista ettei paidan helma missään asennossa pääse kääntymään avauskahvan tai irtipäästö- ja varavarjokahvojen päälle.

Hyppääjä voi hypätä erilaisten lisävarusteiden kanssa, seuraavassa muutamia ominaispiirteitä:

• Liitopuku: Liitopuvun käyttö edellyttää D-lisenssiä. Myös A-, B- ja C-lisenssihyppääjä voi käyttää liitopukua, mikäli hänellä on SIL:n nimeämän tai valmistajan hyväksymän liitopukukouluttajan antama koulutustodistus. Liitopuvulla hypättäessä on noudatettava liitopukuvalmistajan asettamia pukukohtaisia kokemussuosituksia. Lue lisää asiasta Liitohyppyoppaassa.
• Savut, liput ja viirit: Näytöshypyillä saattaa joskus tulla tarpeen käyttää esimerkiksi savuja, lippuja tai viirejä lisäämään näytöksen näyttävyyttä. Hypättäessä lipun tai viirin kanssa tulee aina miettiä, onko lippu tai viiri vapaapudotukseen oleellisesti vaikuttava varuste, jolloin sen kanssa hyppääminen vaatii C-lisenssin. Savujen, lippujen ja viirien virittely vaatii paljon kokemusta, joten pyydä apua kokeneemmilta hyppääjiltä. Savujen käytöstä on aina sovittava lentäjän (lennonjohdon) kanssa.
• Skysurf: Lautahyppääminen vaatii joko C-lisenssin ja koulutuspäällikölle annettavat käytännön taitonäytteet, joilla osoitetaan, että omataan lautahyppäämiseen tarvittavat perustaidot tai D-lisenssin. Lue lisää asiasta Skysurf-alkeisoppaasta.

• Spaceball: Spaceballin (= lyijyllä tms. täytetty pallo) kanssa hyppääminen on Suomessa kiellettyä.

  Harjoitus ja harjoitushypyt

1. Tutustutaan Laskuvarjohyppääjän oppaan Kuvunkäsittelyoppaaseen ja aiheeseen liittyviin turvallisuusmääräyksiin ja tiedotteisiin.

2. Suoritetaan sopivan siipikuorman arviointi ja päävarjon koon ja tyypin valinta sekä pohditaan varuste- ja varjovaihtoehtoja huomioiden mahdolliset rajoitukset.

3. Tutustu LT:n sivuilla oleviin kalustoa koskeviin asiakirjoihin.

4. Harjoitellaan ja kerrataan koulutushypyillä tehtävät suoritukset.

5. Annetaan näyte hyppymestarille varjon avautumisen jälkeisistä toimenpiteistä ja toiminnasta törmäämistilanteessa.